15.01.2012 - 15:47

Kinuski-kermakakku kinuskitäytteellä ja vadelmilla.

Kermakuorrutteen alla suklainen kakkupohja lakka-valkosuklaatäytteellä.
Lisäksi tein juhliin kaksi isoa voileipäkakkua, joista riittää noin 70 hengelle. Välissä kinkkutäyte.

14.11.2011 - 12:25
Kerran on vuodessa sellainen päivä,
et haihtuu isiltä huolen häivä.
Kukkia, kakkuja, soittokin riittää,
kunhan saan vaan isääni kiittää.
Ei väliä minkä ikäinen,
aina olen sun lapsonen.
Paljon olen saanut sulta,
siis kiitos ja onnea isä-kulta!

Meidän perheessä isää muistettiin tänä vuonna neitin tekemällä voileipäkakulla ja kuvakakulla, jossa suklainen pohja ja välissä lakkahillo sekä valkosuklaa-daimtäyte.

15.08.2011 - 19:16
Tänään juhlittiin kahvilassa Jaanan päiviä monenlaisia kakkuja tarjoten: oli valkosuklaa-lakkakakku, mustikka-valkosuklaakakku, hedelmä- ja mansikkatäytteiset kakut sekä vadelma-kinuskitäytekakku. Lisäksi juustokakkua ja omenahyvettä. ;P Kiitos kaikille ihanille asiakkaille, teitte juhlapäivästä iloisen! <3
Tässä muutama yksittäiskuva kakuista ja jo aiemmin valmistuneista. En ole ehtinyt niitä tänne aiemmin päivittämään, kun on ollut lähemmäs 20 kakkutilausta per viikonloppu nyt kolme viikkoa peräkkäin. Ensi viikonloppuna sit huilitaan... ;)








Tässä vähän vähemmäksi kuvia, jotka odottavat tänne pääsyä... ;)
08.06.2011 - 14:47

Ystäväperheemme poika valmistui ammattiin viime perjantaina ja tämä kakku meni suolaiseksi tarjottavaksi heidän juhliinsa. Kakku ihan perinteinen lihakakku. Koristeet tomaattia, kurkkua, salaattia ja leikkeleitä.

Mukaan lähti myös pieni gluteeniton voikkari samaisella täytteellä ja koristeilla.

12.05.2011 - 20:29
Maan päällä paikka yksi on, niin pyhä armas verraton.
Mi tarjoo lemmen turvaisan ja kätkee onnen kalleimman.
Vain sydän äidin tunnet sen, näin hellä on ja lämpöinen.
Se riemuitsee sun riemustas ja tuntee huoltas tuskias.
On paikka missä lohdun saa, sua sydän äidin rakastaa.
Voit hellään helmaan painaa pään ja itket murheen lientymään.
Pois moni kaunis mennyt on, kauas tunsit kaipion.
Muun korvas aika minkä vei sydäntä äidin koskaan ei.

Meillä neiti (10vee) osallistui 4H:n kakkukurssille viime perjantaina, ja hänen tekemällä kakulla herkuteltiin sitten sunnuntai-aamuna.

Lisäksi aamupalapöydässä oli voileipäkakkua lohitäytteellä. Nam, tämä oli kyllä tosi hyvää. Täytin kakun samalla kun tein ristiäisiin voikkaria ja lauantaina neiti kaverinsa kanssa päällysti ja koristeli kakun. Kiitokset myös A-L, hienot oli koristukset!

10.05.2011 - 12:56
Pienen prinsessan juhliin tein nämä voileipäkakut. Toinen on kalaa ja toinen lihaa, kuten koristeluista voipiki päätellä... ;)

Lisäksi mukaan lähti pari omenahyvettä... Tätä ihanuutta vois syödä vaikka kuin, onneksi on sen verran töisevä tehä ettei tuu tehtyä kovinkaan usein. ;)

Lämpöiset onnittelut vielä Olga Serafiinalle ja koko perheelle!
07.01.2011 - 12:22

Tämä lohikakku on tehty ja syötykkin jo ajat sitten... ;) Kuva löytyi arkistojen kätköistä. =D Ja näkee tosiaan että on pimeään vuodenaikaan otettu kun on niin hämärä kuva.
Kakku on aikas samanlainen täytteeltään kuin aikaisemmatkin lohikakkuni, koristelun yritin tehdä vähän erilaiseksi tällä kertaa... ;)
25.11.2010 - 08:59

Sain suuren kunnian tehdä ystäväperheen pienokaisen ensijuhlaan kakkuja. Tämä täytekakku on gluteeniton 6 munan kakku. Välissä lakkahillo ja valkosuklaatäyte. Sama kuin jo monesti aiemminkin... Koristeet sokerimassaa ja pursotukset vispikermaa.
Täytekakun lisäksi matkaan lähti vadelma-kinuskikakku. Vadelmat pintakiilteen alla yrittävät muodostaa sydämen. ;) Ja talvista tunnelmaa luomaan lisäsin koristeeksi vähän lumihiutaleita.

Lisäksi tein vielä voileipäkakkuja. Sekä gluteenittoman että tavallisen. Molemmissa sama kinkkutäyte.

Lämpimät onnittelut vielä meidän koko poppoolta Elias Veikka Valtterille sekä isoveljelle ja vanhemmille! <3

22.11.2010 - 10:53
Siskoni ihana pikkumies vietti ensimmäistä juhlaansa vanhempiensa hääpäivänä. <3
Tein heidän juhlaansa voileipäkakun. Taas mentiin samalla tutulla täytteellä: kinkkua, kurkkusalaattia, tuorejuustoa, kermaviiliä... Päällä tuorejuusto ja kinkku, paprika, kurkkukoristeet.

Ja pitihän sinne vähän sydämmiäkin ujuttaa hääpäivän kunniaksi...

Oikein paljon onnea vielä Luukas Oskari ja vanhemmat! <3
09.11.2010 - 20:55
50 yhteistä vuotta taivaltaneet saivat sydämmen muotoiset voileipäkakut juhlistamaan todella kunnioitettavaa avioliiton ikää. Meillä vasta viidesosa tuosta takana... ;)

Tässä sekä liha- että kalakakku. Ohjetta minulla ei näihin valitettavasti ole, kun teen voikkarit aina vähän niin että mitä sattuu löytymään ja mutu-tuntumalla. Leipänä paahtoviipaleet ja kostutus kala-ja lihaliemellä.
|
Kirjoittaja
Harrastuksesta työ
Kakkuja ja muita leipomuksia olen tehnyt pienen ikäni. Aikanaan yläasteikäisenä osallistuin 4H:n kakkukilpailuun, josta pari aluekilpailun voittoa. Bloggaillut olen aktiivisesti puolitoista vuotta ja oma blogi on reilun vuoden vanha. Muutaman vuoden muhinut ajatus omasta yrityksestä toteutui sopivien liiketilojen löytymisen myötä. Kahvila-konditoria Kakun Aika on tunnelmallinen kahvila Limingan vanhalla meijerillä.
Ei niin pientä juhlaa, etteikö olisi aika kakun ja kahvihetken! 
Kuvien kopiointi ilman lupaa kielletty.
Kysymykset sähköpostiin: jaanahiltunen @ luukku . com
Tervetuloa sivuilleni, toivottavasti viihdyt ja kerkiät jättää myös kommenttia tai raapustaa merkin käynnistäsi vieraskirjaani!<3
Yritykseni kotisivut löydät osoitteesta www.kakunaika.fi
|