|
|
|||
|
08.12.2010 - 09:52
Tämä ihana ohje löytyi kermaruusun sivuilta.
130g voita 100g tummaa suklaata 2,4 dl tomusokeria 2 kananmunaa 2 keltuaista 8 rkl vehnäjauhoja Sulata voi ja suklaa keskenään. Lisää tomusokeri, sekoita tasaiseksi. Lisää kaksi kokonaista kananmunaa sekä kaksi keltuaista. Ja lopuksi vielä vehnäjauhot. Jaa massa vuokiin. Paista 220 asteessa n. 13 min. Minä paistoin nämä iloleipurien tähti- ja sydänvuoissa ja minulla tuosta annoksesta tuli 12 pientä kaakkua. Ihan noin valuvia kuin kermaruusun kakut, minulla ei tullut ja ajattelinkin että ensi kerralla riittää varmaan vähän matalempi lämpötila kun nämä vuokat on niin pieniä. Mutta hyviä nämä kyllä oli! :P
|
Kirjoittaja
Harrastuksesta työ Kakkuja ja muita leipomuksia olen tehnyt pienen ikäni. Aikanaan yläasteikäisenä osallistuin 4H:n kakkukilpailuun, josta pari aluekilpailun voittoa. Bloggaillut olen aktiivisesti puolitoista vuotta ja oma blogi on reilun vuoden vanha. Muutaman vuoden muhinut ajatus omasta yrityksestä toteutui sopivien liiketilojen löytymisen myötä. Kahvila-konditoria Kakun Aika on tunnelmallinen kahvila Limingan vanhalla meijerillä. Ei niin pientä juhlaa, etteikö olisi aika kakun ja kahvihetken! Kuvien kopiointi ilman lupaa kielletty. Kysymykset sähköpostiin: jaanahiltunen @ luukku . com Tervetuloa sivuilleni, toivottavasti viihdyt ja kerkiät jättää myös kommenttia tai raapustaa merkin käynnistäsi vieraskirjaani!<3 Yritykseni kotisivut löydät osoitteesta www.kakunaika.fi Näitä blogeja seurailen
|
||