|
|
|||
|
20.08.2010 - 11:06
Meidän viisi-vuotias kutsui kummejaan synttärikahville ja sanoi että hänellä on sitten poliisi-kakku... Ei ollut minulle aiemmin vielä sitä kertonut. :) Pitihän se jotenkin yrittää toteuttaa pojan toive ja päädyin sitten unelmakakut-kirjaa selatessani poliisiautoon. Kyllä pojan ilme oli kaiken vaivan arvoinen, kun hän synttäriaamunaan näki kakun jääkaapissa! :) Kakussa täytteenä lakritsitäyte ja lemoncurd-tahna, kostutuksena sprite. Päällinen mmf:ää.
Lisäksi oli tarjolla vadelma-kinuskikakkua tuoreista vadelmista, ja nam että olikin hyvää!
Kiitos kummeille ja mummeille käynnistä ja ihanista lahjoista! <3
|
Kirjoittaja
Harrastuksesta työ Kakkuja ja muita leipomuksia olen tehnyt pienen ikäni. Aikanaan yläasteikäisenä osallistuin 4H:n kakkukilpailuun, josta pari aluekilpailun voittoa. Bloggaillut olen aktiivisesti puolitoista vuotta ja oma blogi on reilun vuoden vanha. Muutaman vuoden muhinut ajatus omasta yrityksestä toteutui sopivien liiketilojen löytymisen myötä. Kahvila-konditoria Kakun Aika on tunnelmallinen kahvila Limingan vanhalla meijerillä. Ei niin pientä juhlaa, etteikö olisi aika kakun ja kahvihetken! Kuvien kopiointi ilman lupaa kielletty. Kysymykset sähköpostiin: jaanahiltunen @ luukku . com Tervetuloa sivuilleni, toivottavasti viihdyt ja kerkiät jättää myös kommenttia tai raapustaa merkin käynnistäsi vieraskirjaani!<3 Yritykseni kotisivut löydät osoitteesta www.kakunaika.fi Näitä blogeja seurailen
|
||
Kannattaa ehdottomasti kokeilla tuota vadelma-ihanuutta, et tule pettymään. :P
Poliisiauto kätkee sisäänsä lakritsitäytteen, josta on tullut meidän poikien lempparitäyte. Passas väriensä puolestakin tähän kakkuun loistavasti... :)